torstai 3. joulukuuta 2015

Vuoden makein herkku



Leivoin tämän ihanan muscovadokakun omille synttäreilleni ja tarjosin sitä vanhemmilleni ja perheelleni. Kakussa on muscovadosokerin lisäksi muun muassa banaania, kookosöljyä ja suklainen täyte. Raikkautta tuovat koristeena olevat tuoreet hedelmät. Hyvältä maistui ja kakku oli yhtä mehevää vielä useita päivän leipomisen jälkeenkin. Muscovadokakku sopii hienosti myös joulupöytään.


MAUKAS MUSCOVADOKAKKU
Kakkupohja:
120 g tummaa muscovado ruokosokeria
120 g kookosöljyä
2 kananmunaa
2 kypsää banaania
2 rkl maustamatonta jogurttia
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
Suklaatäyte:
200 g tummaa suklaata
50 g pehmeää voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
Koristeluun:
tuoreita hedelmiä (esimerkiksi banaania, appelsiinia ja granaattiomenaa)

Kakkupohja: Vatkaa muscovadosokeri, kookosöljy ja munat hyvin. Muusaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan jogurtin kanssa. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja ruokasooda. Sekoita jauhot taikinaan. Voitele ja jauhota korppujauhoilla rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 180 asteessa noin 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä. Kun kakku on jäähtynyt leikkaa kakku kolmeen osaan.

Suklaatäyte: Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa pehmeä voi, tuorejuusto ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vähän jäähtynyt suklaa, vatkaa sekaisin. Levitä suklaatäytettä jokaisen kerroksen väliin ja kakun päälle.

Koristelu: Koristele kakku tuorein hedelmin.




2 kommenttia: