sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ihastuttava päärynäkakku



Tämä kuohkea päärynäkakku maistuu mainiolta esimerkiksi iltateen kanssa. Päärynät saavat upeaa lisämakua mausteliemestä, joten voit hyvin käyttää myös vähän kovempia ja mauttomampia päärynöitä.


PÄÄRYNÄKAKKU
Täyte + mausteliemi:
noin 600 g päärynöitä
2 dl vettä
1 dl sokeria
pieni kanelitanko
3 rkl sitruunamehua
puolet sitruunan kuoresta raastettuna
Taikina:
200 g margariinia tai pehmeää voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa
puolet sitruunan kuoresta raastettuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
tomusokeria

Valmista ensin täyte. Kuori ja paloittele päärynät. Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Laita kattilaan vesi, sokeri, kanelitanko, sitruunamehu ja raastettu sitruunankuori. Kun liemi kiehuu lisää päärynäpalat mukaan. Keitä hiljalleen kunnes päärynät ovat juuri alkaneet pehmetä. Jäähdytä päärynät liemessä ja valuta ennen kakkuun lisäämistä.

Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan taikinaan ja vatkaa hyvin ennen uuden munan lisäämistä. Lisää myös sitruunankuoriraaste. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja lisää taikinaan siivilän läpi. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (esimerkiksi irtopohjavuoka). Kaada vuokaan puolet kakkutaikinasta ja lusikoi tämän päälle valutetut päärynät. Lisää vielä loput taikinasta vuokaan ja levitä tasaiseksi. 

Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia. Jäähdytä kakku ja ripottele ennen tarjoamista tomusokeria pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti