keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ihanat herkkuleivät



Nämä houkuttelevasti tuoksuvat pienet herkkuleivät valmistuvat nopealla tahdilla. Lähes yhtä nopealla tahdilla ne on myös syöty viimeistä murua myöten. Päälle leivät eivät kaipaa kuin sipaisun voita.


JUUSTO-YRTTILEIVÄT
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl juustoraastetta
noin 2 rkl tuoreita yrttejä silputtuna (esimerkiksi persiljaa, timjamia ja rosmariinia)
50 g voita sulatettuna
2 tl hunajaa
2,5 dl kylmää maitoa

Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja suola. Raasta juusto ja silppua yrtit. Ripottele juustoraaste ja yrttisilppu jauhojen sekaan. Lisää sulatettu rasva, hunaja ja maito mukaan. Sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa. Jaa taikina leivinpaperin päälle kuuteen osaan ja taputtele jauhojen avulla litteiksi leiviksi. Paista leipiä 225 asteessa noin 10 minuuttia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti