maanantai 30. maaliskuuta 2015

VÄHÄLLÄ VAIVALLA


Keräsin tähän vaivattomasti valmistuvien herkkujen reseptejä. Valmista näitä vaikka pääsiäisenä tai ihan milloin vain.


TÄYTETYT TOMAATIT
kirsikkatomaatteja
Täyte:
pala paprikaa kuutioituna
1 dl ranskankermaa tai tuorejuustoa
30 g sinihomejuustoa
kevätsipulia silputtuna
Koristeluun:
basilikanlehtiä

Poista tomaateista kantaosa ja koverra yläkautta sisus pois. Sekoita täytteen ainekset ja täytä tomaatit. Tarjoa kylminä.



KOLMIOLEIVÄT KURKKUTÄYTTEELLÄ
puolikas kurkku
0,5 dl tillisilppua
2 dl raejuustoa
1 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
suolaa maun mukaan

Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kurkku, tilli, raejuusto sekä ranskankerma, mausta suolalla. Leivitä täytettä leivälle (esimerkiksi paahto- tai vuokaleipää) ja laita toinen leipä päälle. Leikkaa terävällä veitsellä kahdeksi kolmioksi.



TONNIKALA-PASTASALAATTI
150 g pastaa
150 g tonnikalaa
4 tomaattia
100 g fetaa
kevätsipulia silputtuna
tuoretta basilikaa ja oreganoa
Kastike:
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl sinappia
1 tl juoksevaa hunajaa

Keitä pasta ja valuta. Leikkaa tomaatit ja feta kuutioiksi, silppua sipuli. Yhdistä kaikki ainekset. Tarjoa salaatti vaikka pitaleivän välissä.



KATKARAPUCOCKTAIL
200 g katkarapuja
1 mango
1 avokado
(jalapenoa maun mukaan)
Kastike:
120 g smetanaa tai ranskankermaa
2 tl limemehua
0,5 tl sokeria
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Lisäksi:
salaatinlehtiä
Koristeluun:
limeviipaleita

Kuori ja kuutioi mango sekä avokado. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä katkaravut, mango, avokado, (jalapeno jos haluat) sekä kastike. Laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi. Asettele annoskulhojen pohjalle salaatinlehtiä ja lusikoi salaatin päälle katkarapucocktailia, koristele limeviipaleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti