perjantai 11. syyskuuta 2015

Hävikkiviikkovinkki nro 5

Olin eilen mukana Saa Syödä! –tapahtumassa Turun Kauppatorilla. Tapahtuma järjestettiin samanaikaisesti Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopissa. Turussa tapahtumasta vastasivat  Lounais-Suomen Jätehuolto ja Raision ammattioppilaitos. Tempauksella haluttiin kannustaa niin kuluttajia kuin kaikkia ruokaketjun toimijoita kiinnittämään huomiota ruoan tuhlaukseen ja pohtimaan tapoja ruokahävikin minimoimiseksi. Torilla aiheesta käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja. Minäkin pääsin ravintola Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihisen haastateltavaksi Tähteistä Tähdiksi -kirjani johdosta.

Tapahtumassa jaettiin tuhat maksutonta lounasta. Tarjolla oli Raision ammattiopiston kokkiopiskelijoiden valmistamaa maukasta kasviskeittoa. Keitto oli valmistettu Satotukun toimittamista ylijäämäkasviksista. Keitossa oli muun muassa tomaattia, sipulia, retikkaa, lanttua, porkkanaa ja paprikaa.



Annan tällä viikolla blogissani joka päivä helpon reseptin hävikin pienentämiseen. Tämän päivän reseptissä ruoanlaitosta yli jääneet valkuaiset vatkaantuvat kuohkeaksi marenkiherkuksi.

NEKTARIINIUNELMA
noin 700 g tuoreita nektariineja (tai persikoita tai aprikooseja)
tuoretta minttua
1 dl omenasiideriä
3 munanvalkuaista
2 dl sokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise hedelmät, poista siemenet ja viipaloi. Laita uunivuokaan hedelmät, mintunlehtiä ja siideriä. Laita vuoka uuniin 10 minuutiksi. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vähitellen, vatkaa jämäkäksi vaahdoksi. Levitä valkuaisvaahto hedelmien päälle ja laita vuoka uudelleen uuniin noin 10 minuutiksi eli kunnes pinta on saanut kaunista väriä. Tarjoa heti lämpimänä. 





Hyvin ajankohtainen keittokirjani Tähteistä tähdiksi on nyt myynnissä. Kirjassa annan runsaasti reseptejä ruokahävikkiä vastaan. Kirjassa on sivuja 256 ja reseptejä noin 160. Olen pyrkinyt käyttämään erilaisia tähdeaineksia mahdollisimman monipuolisesti ja luovasti. Kaikki reseptit ovat toteutettavissa myös uusista aineksista. Tähteistä tähdiksi -kirjaa myyvät kirjakaupat, Prismat ja verkkokaupat.



PS. Kirjan kuvauksissa ei syntynyt hävikkiä, vaan kaikki ruoat syötiin ja kirjan kuvauksiin kului aikaa noin puoli vuotta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti