maanantai 27. heinäkuuta 2015

Maistuvia kastikkeita (6 reseptiä)


Hyvä kastike saa kaiken maistumaan paremmalta. Keräsin tähän kuusi maukasta kastikereseptiä.


LIPSTIKKAKASTIKE
2 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa tai kermaa
1,5 dl kalalientä tai kasvislientä
0,5 dl tuoretta lipstikkaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria myllystä

Sulata voi, lisää vehnäjauhot, sekoita hyvin. Anna jauhojen vähän kypsyä, mutta älä ruskista. Lisää maito joukkoon vähitellen samalla sekoittaen. Lisää lipstikkasilppu ja mausta. Anna hautua muutaman minuutin ajan. Lipstikkakastike on hyvää esimerkiksi perunoiden ja kalan kanssa.



PORKKANASOSEKASTIKE
350 g porkkanoita
5 dl vettä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
2 rkl kylmää voita

Keitä porkkanat kypsiksi. Ota liemi talteen. Soseuta porkkanat ja lisää sen verran keitinlientä, että syntyy kastiketta. Mausta kastike. Vatkaa sekaan kylmää voita ennen tarjoilua.



SINAPPIKASTIKE
rypsiöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 rkl sinappia
2 dl lihalientä
2 dl kermaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Kuullota sipulisilppu tilkassa öljyä. Lisää sinappi ja lihaliemi, keitä sakeaksi kastikkeeksi. Lisää kerma, keitä vielä kokoon ja mausta. Sinappikastike on hyvää esimerkiksi pihvin ja kasvisten kanssa.



OMENAKASTIKE
50 g voita
3 isoa omenaa kuorittuna ja pilkottuna
40 g sokeria
6 kokonaista neilikkaa
1 rkl vettä

Sulata voi ja lisää kaikki ainekset. Keitä kansi päällä noin 20 minuuttia kunnes omenat ovat pehmenneet. Omenakastike sopii esimerkiksi lihan kanssa tarjottavaksi.



JOGURTTI-TILLIKASTIKE
2 dl maustamatonta jogurttia
noin 1 rkl sitruunamehua
tuoretta tilliä
suolaa maun mukaan

Silppua reilusti tilliä jogurtin joukkoon, mausta sitruunalla ja suolalla. Kylmänä tarjottava jogurttikastike sopii dippailuun ja grilliruokien raikkaaksi lisäkkeeksi.



SIENIKASTIKE
voita paistamiseen
200 g metsäsieniä
1 sipuli
1,5 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
2 dl kermaa
50 g sinihomejuustoa
pari tippaa tabascoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Puhdista ja paloittele sienet. Silppua sipuli. Paista sienet ja kuullota sipuli. Ripottele pinnalle vehnäjauhoja, sekoita hyvin ja anna kypsyä vähän aikaa. Lisää vesi vähitellen samalla sekoitellen, lisää sitten fondi ja kerma, keitä hetki. Lisää homejuusto, kun juusto on sulanut mausta kastike. Tarjoa sienikastike esimerkiksi pihvin tai pastan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti