tiistai 3. kesäkuuta 2014

MAKEILUA


Tarjolla todella makeita juttuja: halvaa, marenkeja, manteli-pistaasiruutuja sekä gulab jamun -pyöryköitä.


HALVA
50 g voita
2 dl mannasuurimoita
2 dl vettä
2 dl maitoa
2 dl sokeria
½ rkl vaniljasokeria
(makeuttamatonta kaakaojauhetta + tilkka maitoa)

Sulata voi ja lisää mannasuurimot, sekoittele kunnes mannasuurimot saavat vähän väriä. Lämmitä kattilassa vesi, maito, sokeri ja vaniljasokeri. Kaada neste samaan kattilaan mannasuurimoiden kanssa samalla sekoittaen. Anna levähtää kannen alla noin kymmenen minuuttia. Jos haluat raitoja, voit värjätä pienen osan halvasta kaakaojauheella. Laita seos suorakaiteen muotoiseen astiaan jäähtymään. Nosta seos jääkaappiin, kun halva on hyvin jähmettynyt leikaa se paloiksi.



MARENGIT
6 valkuaista
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja (maizenaa)
¼ tl kanelijauhetta
noin100 g tummaa suklaata raastettuna

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, lisää 2 dl sokeria vähitellen, samalla vatkaten. Sekoita 1 dl sokeria, vaniljasokeri, maissijauhot ja kaneli. Lisää valkuaisvaahtoon siivilän läpi varovasti nostellen. Lisää vielä lopuksi suklaaraaste nostellen joukkoon. Annostele leivinpaperin päälle noin 20 pientä marenkia. Laita marengit 150-asteiseen uuniin, säädä samalla lämpöä alaspäin 125 asteeseen. Paista noin 1,5 tuntia. Jäähdytä ritilän päällä.




MANTELI-PISTAASIRUUDUT
50 g voita
150 g mantelijauhetta
150 g sokeria
1 dl kermaa
10 mantelia
10 pistaasipähkinää

Sulata voi, lisää mantelijauhe, sokeri sekä kerma. Keitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun pieneen suorakaiteen muotoiseen astiaan. Paloittele manteleita ja pistaasipähkinöitä vähän ja ripottele seoksen päälle. Jäähdytä ja laita jääkaappiin kovettumaan. Leikkaa paloiksi ja tarjoa.



GULAB JAMUN
Pyörykät:
150 g maitojauhetta
75 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl mannaryynejä
2 rkl öljyä tai gheetä
noin 1 dl maitoa
öljyä uppopaistamiseen
Siirappiliemi:
2,5 dl vettä
300 g sokeria
2 rkl ruusuvettä

Valmista ensin siirappi. Laita vesi ja sokeri kattilaan, lämmitä miedolla lämmöllä ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Sekoita joukkoon ruusuvesi ja nosta kattila pois liedeltä.

Sekoita maitojauhe, jauhot, leivinjauhe, mannaryynit ja öljy kulhossa. Lisää maitoa sen verran, että saat pehmeän taikinan. Muovaa taikinasta pieniä pyöreitä palloja. Taikinasta tulee noi 30 pyörykkää. Kuumenna pannussa öljyä ja paista pallot kullanruskeiksi. Nosta pallot öljystä reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Laita pallot siirappiliemeen, kuumenna liemi ja tämän jälkeen anna jäähtyä. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

1 kommentti:

  1. Gulab jamun on tosi ihana jälkiruoka,ja olen sitä joskus ikuisuus sitten tehnytkin.

    VastaaPoista