Tässä muutamia
uudenvuoden vastaanottajaisiin sopivia syötäviä. Kaikkia näistä
voi napostella myös sormin.
Sivut
▼
maanantai 29. joulukuuta 2014
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
SOPIVA MÄÄRÄ
Meillä
oli tänä vuonna niin pieni joulukinkku, ettei hävikkiä tai
rippeitä syntynyt. Viimeiset kinkkusiivut löysivät eilen tiensä
patongin väliin.
lauantai 27. joulukuuta 2014
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
lauantai 20. joulukuuta 2014
MAHTAVIA MAKUJA
Broileria
ja molea vaikka joulupöytään vaihtelun vuoksi. Tässä broilerissa
ja molekastikkeessa maistuu ja tuoksuu kivasti joulu.
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Herkkua on siinä monenlaista
Ehdotuksia
joulupöytään: täytettyä porsasta, kala-kasvisvuokaa,
juureslaatikkoa, waldorfin salaattia, inkiväärileipää
ja tattari-pähkinäpiirasta.
tiistai 9. joulukuuta 2014
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
JOULUN TUOKSUA KOTIIN
Leivo
kotiin aitoa joulun tuoksua. Juuri leivotut piparkakut saavat kodin
tuoksumaan joululta. Oikein viitseliäs tekee itse
piparkakkutaikinan, tässä hyvä taikinaresepti.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
KIRJA ON HYVÄ LAHJA
Tein pari viikkoa sitten pienen kirja-aiheisen kyselyn, jonka palkintona oli
Reseptikuningatar, palkittua kotiruokaa -keittokirjani. Arvonta on suoritettu ja kirja-arvonnan voitti Maarit L.
